Mitenkäs sen raportoimisen kanssa taas kävikään... Ehkä se on niin, että pitäisi vaan raportoida aidoista ajatuksista ja unohtaa tällaiset "kirjoitan, koska se kuuluu asiaan"- tyyppiset postaukset?

No, sanomatta lienee selvää, että jo ensimmäisen viikon jälkeen huomaan olevani kuin uudesti syntynyt parempi ihminen :D Ehehe. No, olen tehnyt noita kirjan antamia tehtäviä ja ne on olleet ihan kivoja. On tullut tehtyä kaikkea vaihtelevaa, käytiin mm. Kansallismuseossa! Eihän sitä voi kieltää, että liian helposti urautuu vanhoihin tuttuihin juttuihin. Vaikka tykkäänkin rutiinista ja on kiva kun luennot taas alkaa!

--- vaihto täysin toisenlaiseen aiheeseen ---

Tämä suomeksi kirjoittaminen tuntuu vähän epäluontevalta mutta nähdäkseni tekee hyvää? Ettei käy niin kuin hävettävän monelle tuntuu viime aikoina käyneen - on alettu käyttää liikaa anglisismeja (tuokin lienee yksi) ja esimerkiksi Hesarissa on minusta välillä ihan liikaa "virheitä". Tässä suosikkejani
- miksiköhän (miksei miksihän) ja muut variaatiot
- alkaa tekemään (kirjoitettuna, puheessa sitä tulee kyllä itsekin käytettyä...)
- pidä huolta/pidä huoli
- koska kun halutaan sanoa milloin

Tällä erää ei tule muita mieleen ;) Olen varsinainen kielipoliisi. Ja ylpeä siitä...

Projektin ensimmäisen päivän tehtävä oli siis olla päivä ilman TV:tä. No,  koska TV ei (yleensä) ole minulle se turruttavin media, päätin olla ilman nettiä. Siinähän kävi tietysti niin, että tuli sitten katsottua sitä telkkaria... :D Varmaan tietysti ennen kaikkea siksi, että oli vapaapäivä niin tuli tässä kotona luuhattua. Täytyy varmaan "rangaistukseksi" ottaa vielä päivä, ettei saa käyttää kumpaakaan?

Minulle tämä netti on tosiaan sellainen kapistus, että tähän kun töistä/luennoilta tullessaan rojahtaa, menee helposti tuntikausia. Ensin saatan katsoa tehokkaasti sähköpostit, blogit, keskustelupalstat, mutta sitten saatan ihan huomaamattani pyöriä tuntikausia täysin turhilla sivuilla ja vasta illalla muistaa, että "ainiin, olishan mulla ollut sekin kirja, jota voisin lukea" tai muuta vastaavaa. Eli vähän niin kuin TV perinteisesti on ollut muille. Ei se eilinen TV:n katselukaan itseasiassa ollut  sitä perinteista kanavasurffausta, vaan katseltiin dvd:ltä Frendejä. Se on meidän paha addiktio...

Laihdutuksen osalta panostan siis tällä hetkellä lähinnä siihen, että yritän järkeistää ruokavaliota. En ole syönyt suklaata mutta eilen meni leffaherkkuja ja tänään vielä söin jäätelön. Mutta se kuuluisa pehmeä lasku... Öyh?

Ostin välipäivien alesta kirjan "Laihdu, älä laihduta" (Ben Fletcher, Karen Pine, Danny Penman). Kirjan pääviesti on se, että laihduttaminen ei ole kiinni ravintotietoudesta, kalorienlaskennasta tai itsekurista vaan piintyneistä tavoista. Tämähän sopii minulle kuin nenä päähän!? Uskoisin, että kaltaiseni "harrastelijan" ei tarvitse tietää yhtään nykyistä enempää kaloreista, rasvoista, hiilihydraateista ja proteiineista. Itsekurin puutteesta olen sen sijaan ajatellut kärsiväni. Ja nyt tämä kirja kertoo minulle, että ongelmana onkin liika rutinoituminen! Voin kyllä senkin tunnustaa. Joten kokeillaanpa tätä - jos en laihdu niin ehkä ravistelen vähän muuta jumittuneisuuttani?

Huomenna (olisi tietysti ollut kekseliäämpää aloittaa joskus mulloin kuin 1.1., joka kaiken lisäksi on maanantai) siis mielenkiinnolla alamme suorittaa ensimmäistä tehtävää, joita kirjassa on kaikkiaan 28:lle päivälle. Olen vähän miestä yrittänyt houkutella mukaan, saapa nähdä...

Laihdutushistoriani on siis se, että olen yrittänyt herkuista kieltäytymisen kautta laihduttaa n. 15-vuotiaasta. Silloin minulla ei ollut ylipainoa. Nyt on. Olisinpa silloin alkanut lisätä liikuntaa naurettavan itseni vahtaamisen sijasta.

Kaksi ja puoli vuotta sitten koin jonkinlaisen valaistumisen, aloin harrastaa liikuntaa ja järkeistää syömisiäni ja paino putosi suht kivuttomasti kymmenisen kiloa. Viime syksy Yhdysvalloissa toi muutaman kilon takaisin, ne oli pudotettu kesään 2006 mennessä. Vaan ne ovat taas tulleet syksyllä takaisin. Oli kiire, liikunta ei houkutellut, turvotti ja lopulta ei sitten enää edes viitsinyt yrittää. Keskitin kaiken energiani siihen, että "tammikuussa aloitan uuden elämän". Tässähän sitä sitten ollaan.

Ylipainoa on tällä hetkellä viitisen kiloa, eli ei paha ollenkaan. Kokemuksesta tiedän, että muutaman kilon kevyempänä tunnen oloni jo aivan toisenlaiseksi. Asenteessani on onneksi tapahtunut jo muutoksia. Siihen ovat vaikuttaneet se alkuperäinen painonpudotus ("pystyn sittenkin onnistumaan jossain"), ehkä yleinen elämäntilanteen paraneminen, kuukaudet Yhdysvalloissa (tämä on julmaa, mutta tuntui hyvältä suhteuttaa itsensä siihen niin vakavammin ylipainoiseen kansaan), e-pillereiden lopettaminen vuosi sitten. Nyt tiedän senkin, että onnellisuus ei ole (suoranaisesti) kiloista kiinni, mutta sitä vaan on niin fyysisesti kuin henkisestikin parempi olo kun harrastaa liikuntaa, syö järkevästi ja on sitä kautta myös hivenen kevyempi.

Tästä siis lähdetään liikkelle. Laihtumis-, ei laihdutuskuuri!